torstai 28. lokakuuta 2010

"vanha venäläinen lentokenttä"

Tämän kuvan nappasin joitakin aikoja sitten eteläsuomalaisesta paikallislehdestä. Tällainen suunnilleen oli tori, kun joskus 1980-luvun lopulla Kuopioon muutin ja tällainen se on taas. On merkillistä, että kaupungin komein aukio, vuodelta 1818, halutaan väen väkisin pilata erinäisillä maanpäällisillä rakenteilla vielä lisääkin. Torin alta mentäköön vaikka pohjoisnavalle, mutta jätettäköön itse aukio vaille suunniteltuja pömpeleitä ja kierreportaita. Kuopiolainen suuruudenhulluus ilmenee järkyttävimmillään torin mylläämisenä. Ensin rakennetaann mammuttumaisia kauppakeskuksia kaupungin ulkopuolelle, vaikka niitä ei pitänyt rakentaa. Nyt sitten pähkäillään, että kaupunkikeskustaa pitäisi jotenkin elävöittää ja ensimmäisenä painutaan torin alle rakentamaan lisää parkkitilaa ja ties mitä.

rautatiesilta pohjoiseen

Kuvassa rautatie Kuopiosta phjoiseen vuonna 1902 Victor Barsokevitscin tai hänen työntekijänsä kuvaamana. Ns. Kallan sillat tulivat ratapenkereen viereen. Nyt niitä uudistetaan ja olen kuullut sanottavan, että liikenteelliseen hyötyyn nähden niistä tulee liian kalliit, mutta puoluepoliittiseen hyötyyn nähdet hinnaltaan sopivat.